Suljettuna häkkiin

Tänä viikonloppuna leikimme pitkästä aikaa häkillä. Meillä on ollut viime joulusta asti lainassa koiranhäkki, jossa ihminen mahtuu olemaan kontillaan tai kyljellään jalat koukussa. Kumppanini ilmoitti minulle aiemmin viikolla, että tulen viettämään häkissä aikaa viikonloppuna ja olin kieltämättä innoissani. Pidän avuttomuuden ja rajoitettuna olemisen tunteista ja häkissä olen todella päässyt kokemaan niitä. Varsinkin silloin kun siellä olemiseen liitetään kahleet, kaulapanta ja suukapula. Alistuvana minulta ei tarvitse kysyä kahta kertaa, haluanko käyttää tilaisuuden viettää aikaa häkkiin kahlittuna.

Perjantaina kokosin häkin käyttökuntoon eteisen nurkkaan. Ruokailun jälkeen valmistelin itseni laittamalla ranteisiini ja nilkkoihini nahkaiset kahleet ja kaulaani leveän pannan. Minulla oli edelleen työvaatteet päälläni, mutta korkokengät jätin pois, koska niillä olisi vaikea olla kontillaan ahtaassa tilassa. Odotimme hetken ruuan laskeutumista ja sitten sain kontata häkin sisälle. Kumppanini oli sitä ennen laittanut minulle gägin, jossa on suuhun tuleva silikonipäällysteinen rengas ja pään ympäri kiristettävä remmi. Gägi tekee puhumisesta vaikeaa ja ymmärrettävien sanojen tuottaminen on lähes mahdotonta. Asetuin häkkiin kontilleni kasvot nurkkaan päin ja kumppanini kiinnitti kaulapantani lyhyellä ketjulla häkin kattoon. Sitten hän kiinnitti rannekahleeni häkin sivuseiniin ja nilkkojani yhdistävän lyhyen ketjun häkin takaseinään. Jäin siis hyvin rajoitettuun asentoon häkin sisään eikä liikkumavaraa juuri ollut. Lopuksi kumppanini sammutti eteisen valot ja meni olohuoneeseen.

Oloni oli tukala mutta samalla erittäin nautinnollinen ja kiihottunutkin. Olin myös hyvin tietoinen itsestäni ja paikastani. Häkin pohja on metallia ja se tuntui kovalta ohuiden sukkahousujeni läpi. Päkiäni ja ranteeni puutuivat vähitellen ja lepuutin niitä parhaani mukaan vaihtamalla asentoa se verran kuin tila ja kahleet antoivat myöten. Välillä nojasin otsaani häkin etuseinään ja välillä annoin pääni roikkua kaulapannan varassa. Kurjuudestani huolimatta - tai ehkä sen vuoksi - pääsin kuitenkin meditatiiviseen tilaan, jossa ajantaju sumenee ja maailmaan mahtuu vain se hetki ja paikka. Olen kuullut tilaa kutsuttavan subspace'iksi ja olen siihen muissakin yhteyksissä päässyt, vaikken ihan niin vahvasti. Kuulin jääkaapin hurinaa ja tv:n äänen. Silmäni olivat suurimman osan aikaa kiinni, mutta niiden ollessa auki erotin hämärässä paikalleen kahlitut ranteeni ja suustani satunnaisesti valuvan kuolan. Gägi estää suun sulkemisen ja kuola alkaa vähitellen valua, varsinkin jos kasvot ovat alaspäin.  Häkin lattialle oli sitä varten asetettu pieni pyyhe, joka samalla tarjosi käsilleni pientä pehmikettä. Huuliani alkoi myös kuivaa ja kuvittelin kumppanini juovan sohvalla jotain hyvää tv:tä katsellessaan.

En ollut joutunut häkkiin rangaistuksena, mutta kuvittelin mielessäni kaikkea, mistä olisin voinut sinne joutua. Olin samana iltapäivänä käyttäytynyt tylysti kumppaniani kohtaan ja tunsin ansaitsevani kurjuuteni. Kumppanini istui sillä hetkellä mukavasti sohvalla ja oma asentoni oli kaukana mukavasta. Nautin kontrastista ja kuvitellun rangaistuksen mukanaan tuomasta häpeän tunteesta, jota avuttomuuteni ja hallitsematon kuolaaminen lisäsi. Olin täysin hänen hallinnassaan, sillä en olisi päässyt omin avuin vapaaksi. Ajatus toisen vallassa olemisesta on minusta monella tapaa kiehtova ja häkki on mainio tapa toteuttaa sitä käytännössä. Olen onnellinen, että olen saanut selätettyä taipumukseni paniikkioireiluun, jollaisen ahdas tila olisi aiemmin voinut hyvinkin laukaista. Sen mahdollisuus oli toki edelleen mielessäni, mutta se ei hallinnut minua ja pystyin nauttimaan epämukavuudestani. Luotan myös kumppaniini niin, että tiedän hänen vapauttavan minut jos oloni kävisi liian vaikeaksi.

Lopulta kuulin kumppanini nousevan sohvalta ja lähestyvän minua. "Nyt pääset sieltä pois", hän sanoi ja irroitti kahleeni ja pantani häkistä. Sitten hän avasi häkin oven takanani ja sain peruuttaa sieltä ulos. Tunsin riemua vapautumisestani ja ylpeyttä siitä, että olin jaksanut olla häkissä valittamatta. 40 minuuttia oli kadonnut hujauksessa. Siirryimme sohvalle jälkihoitoa varten ja pääsin itsekin viimein nauttimaan sen pehmeydestä. Sekä kumppanini hellästä läheisyydestä. Kyyneleet eivät olleet kaukana, kun mahtavan kokemuksen jälkeen palailin rauhassa takaisin todellisuuteen.