B niinkuin Bondage

Bondage eli sitominen on kiehtonut minua lapsuudesta asti. Muistan miten minuun vetosivat kirjoissa, sarjakuvissa tai tv-ohjelmissa olleet kohtaukset, joissa joku tarinan henkilöistä jäi vangiksi ja sidottiin karkaamisen estämiseksi. Myöhemmin minulle selvisi, että sitominen voi olla seksuaalista ja kokeilin sitä myös harrastaessani ensimmäistä kertaa seksiä. Sillon kyse oli "vain" käsieni köyttämisestä yhteen selän taakse, mutta kokemus toisen ihmisen alistettavana olemisesta jäi lähtemättömästi mieleeni. Nykyisin sitominen ja muu liikkumisen sekä puhumisen rajoittaminen on minulle sydäntä lähellä oleva osa BDSM:ää. Alistuvana olen aina kokenut olevani enemmän sidottava kuin sitoja. Olen siitä huolimatta halunnut opetella myös shibari-tyyppistä köysisidontaa ja harjoitellut sitä sitojana sekä itseni että parin kanssa.

Nautin siitä avuttomuuden ja rajoittuneisuuden tunteesta, jonka sidottuna tai kahlittuna oleminen tuottaa. Silloin saan luvan päästää kaikesta irti ja vain olla, enkä tiukassa sidonnassa juuri muuhun pystyisikään. Parhaimmillaan sidottuna oleminen on minulle rentoutumista ja omassa subspace'ssa kellumista. Ahtaan paikan kammosta kärsivänä joudun kuitenkin tiedostamaan sitomiseen liittyvän paniikkiriskin, minkä vuoksi minun on ensiarvoisen tärkeää pystyä luottamaan sitojaani. Oma kumppanini tai muun tutun sitojan kanssa olen nykyisin pystynyt rentoutumaan niin, ettei paniikkikohtausta ole tarvinnut pelätä. Päinvastoin olen alkanut siedättyä kammoltani ja sidottuna olemiseen liittyvä pieni epämukavuuden tunne on lähinnä positiivista. Sitominen on minulle siis myös oman epämukavuusalueeni rajoilla leikkimistä, sekä fyysisesti että varsinkin henkisesti.

Pidimme viime sunnuntaina kumppanini kanssa sidontasession, jossa makasin hogtie-sidonnassa olohuoneen matolla. Minut oli kahlittu ranteissani ja nilkkoissani olleilla nahkasiteillä, jotka oli yhdistetty toisiinsa selkäni takana. Käsikahleet oli lukittu kiinni pienillä lukoilla, etten saisi avattua niitä itse. Sidottuna ollessani minulle on tärkeää tuntea olevani sen verran avuton, etten pystyisi itse vapautumaan. Hogtien kruunasi harness-tyyppinen suukapula, jossa on suuhun työnnettävän muovipallon lisäksi suun päälle kiristyvä nahkalappu. Kyseessä on siis varsin tehokas äännenvaimennin, jonka kanssa on lähes mahdoton puhua.

Saatuaan kahleeni kiinnitettyä kumppanini istuutui sohvalle katsomaan lempisarjaansa tv:stä. Minä jäin kyljelleni lattialle ähkimään tiukahkossa paketissa. Kumppanini kehotti minua olemaan hiljaa ja noudatin käskyä asettumalla aloilleni.Tiesin rimpuilun olevan muutenkin turhaa, vaikka tykkään näön vuoksi kokeilla sidonnan pitävyyttä. Aloin rentoutua ja vaivuin pian silmät suljettuina meditatiiviseen tilaan, jossa ajantaju häviää ja tiedostaa vain nykyhetken. Olin vain siinä nauttien kahleiden ja suukapulan rajoittavasta vaikutuksesta. Minulla ei ollut asiaa minnekään eikä kenelläkään ollut asiaa minulle. Välillä kieräytin itseni kyljeltä toiselle, kun alla oleva käsi alkoi osoittaa puutumisen merkkejä. Tiesin kumppanini olevan lähellä, jos minulle sattuisi tulemaan hätä. Olin myös kiitollinen, että minulla on hänenlaisensa välittävä ja ymmärtävä kumppani, jonka kanssa sellainen leikki on mahdollista.

Kun kumppanini katsoma ohjelma loppui reilun puolen tunnin jälkeen, hän nousi sohvalta päästämään minut vapaaksi. Minusta tuntui että olisin kestänyt vielä pidempäänkin, mutta olen todennut, että leikki kannattaa lopettaa silloin kun se tuntuu vielä hyvältä. Rajojaan on ihana venyttää, mutta makeaa ei tarvitse olla koko mahan täydeltä. Vapauduttuani pääsin kumppanini jalkojen juureen palautumaan sidonnasta ja purkamaan senkertaista kokemusta.